Kariniemen Pro – kanaruokakulttuuria moneen makuun
Kariniemen on Suomen monipuolisin kanaruokien osaaja ja sympaattinen kanaruokakulttuurin kehittäjä. Kariniemen kananpojat kasvavat vastuullisesti hoidetuilla suomalaisilla kotitiloilla, ja siksi ne ovat parhaan makuista ruokaa läheltä.
Kariniemen PRO - Kana-asiantuntija ammattilaisten asialla
Johtavana kana-asiantuntijana tehtävämme on taata, että suomalaisilla ravintola-alan ammattilaisilla on edellytykset kehittää ja tarjota parhaita kanaruokia. Siksi olemme valikoineet sarjan tuotteita juuri heitä varten. Tasalaatuiset ja laadultaan parhaat palat varmistavat, että niistä syntyy aina taatusti maistuva ateria.
Hyvän maun ohella myös ruoan ravitsemuksellisuus on tärkeää. Olemme muun muassa vähentäneet merkittävästi suolan ja kovan rasvan määrää tuotteissamme ja saaneet THL:n kansanterveyspalkinnon vuonna 2012.
Kananlihan kulutus kasvaa, ja ihmiset haluavat syödä kotimaista kanaa. Kariniemen kananpoika onkin suomalaisten halutuin lihatuotemerkki*.
*HKScan, Brandcheck Dagmar 25.5.2015
Kariniemen PRO - Kanaruokakulttuuria moneen makuun
Laadultaan parhaista raaka-aineista syntyvät maistuvimmat ateriat. Kariniemen PRO tuotteista valmistuu aina se ainutlaatuinen kana-ateria. Me valitsemme parhaat palat, ammattilainen loihtii loput.
