19 06.2019

BBQ-kunkut grillausta

Tampereen Ratinanimessä leijui viime viikonloppuna herkullinen grillatun lihan tuoksu, kun BBQ-kunkut meiltä ja maailmalta ottivat mittaa toisistaan. Kansainvälinen BBQ Battle järjestettiin Suomessa nyt ensimmäistä kertaa ja se keräsi Ratinan täyteen savustetun lihan ystäviä. Kisassa joukkueilla oli 24 tuntia aikaa kypsentää mahdollisimman maukas annos. Näyttävät smokerit kävivät siis kuumina koko lauantain ja sunnuntain välisen yön.

Tuotosten valmistuttua sunnuntaina kisan virallinen tuomaristo arvioi kilpailuannokset sokkona ja päätti, kenen liha oli mureinta, maukkainta ja ulkonäöltään herkullisinta. Myös taitavasta lisäkkeiden käytöstä herui lisäpisteitä.

Kansainvälinen tunnelma

HKScanin kehityspäällikkö Sami Rekola oli mukana seuraamassa Suomessa ennennäkemätöntä kisaa. ”Tampereen BBQ Battlessa oli todella kansainvälinen ja hyvä tunnelma. Vesi herahti kielelle, kun kiertelimme tapahtuma-alueella seuraamassa joukkueiden hyväntuulista työskentelyä. Kupujen alla kypsyi niin kanaa, porsaan ribsejä ja lapaa kuin naudan rintaakin, jotka kaikki arvosteltiin omissa kategorioissaan”, kertoo Sami.

Sami osallistui tapahtumaviikonlopun aikana myös BBQ Battle -organisaation, KCBS:n (Kansas City Barbeque Societyn) järjestämälle tuomarikurssille. Päivän kestäneen kurssin aikana sukellettiin BBQ Battleen pintaa syvemmälle. Kurssilla avattiin muun muassa grillauskisan merkitystä alan arvostukselle sekä tutustuttiin pilkuntarkasti kisan sääntöihin ja standardeihin. Kurssin käytyään Rekola voi nyt osallistua tuomarointiin KCBS -sertifioiduissa kilpailuissa maailman joka kolkassa.

Pohjoismaiden ja Baltian suurin kilpailu

Joukkuemäärällisesti Tampereen kilpailu oli Pohjoismaiden ja Baltian suurin tänä vuonna järjestettävä BBQ-kilpailu. Mukana oli 25 joukkuetta, Suomen lisäksi muun muassa Yhdysvalloista, Alankomaista ja Virosta. Koko kilpailun voittajaksi kruunattiin hollantilainen Rokende Regahs, joka voittonsa myötä suuntaa lajin MM-kisoihin Yhdysvaltoin.

Grillaus vai barbeque

Monesti kuulee puhuttavan BBQ:sta ja grillaamisesta kuin ne olisivat toistensa synonyymejä. Näin ei oikeasti ole. Nimittäin nämä kaksi grillausmetodia ovat oikeastaan toistensa vastakohtia. Grillaus on korkeassa lämpötilassa nopeasti tapahtuva kypsennystapa, jossa ruoka kypsennetään suoraan hiilen hehkussa. Barbeque puolestaan tarkoittaa ruoan pitkäkestoista, epäsuoraa grillaamista hiilloksen vieressä, kannen alla. BBQ:ssa myös savulla on tärkeä rooli. Savustaminen sekä säilöö että maustaa ruuan.

Alueellisia eroja maustamistavoissa

Barbecue, barbeque, barbaque, BBQ, B-B-Que, Bar-B-Q, Bar-B-Que, Bar-B-Cue. Vaikka barbequella on monta eri kirjoitustapaa, niin kypsennysmetodi on miltei samanlainen kaikissa Amerikan osavaltioissa. Alueelliset erot löytyvät lähinnä BBQ-lihojen maustamistavoista. Esimerkiksi itärannikolla, Carolinassa, suositaan sinappipohjaisia marinadeja, kun taas Kaakkois-Amerikassa maustamiseen käytetään makeampaa, tomaattipohjaista kastiketta.

BBQ lihaa

Hot Scandinavian BBQ Boys kyltti